29.01.2016

Pienessä pakkasessa ja auringon valaistessa Martinlaakson tornitalon huippua lähdin Meilahteen OLKAan. Tänään oli vaisumpaa kuin aikaisemmin, vaikka 25 asiakasta johdattelin eteenpäin. Uusia asioita ja vanhoja jo unohtuneita asioita tuli vastaan. Endokrinologian poliklinikan olin kyllä nähnyt sydänpolilla käydessäni, mutta en muistanut, missä. Teho-osastolle oli joku menossa, tulkki oli menossa johonkin outoon paikkaan, OTTOautomaatin kävin katsastamassa, samoin ilmottautumispystit. Pystejä ei kukaan kuulemma tarkkaillut, eikä ne välttämättä toimineet oikein.
Vastaan tuli ensimmäisen kerran tilanne, ettei mieshenkilö halunnut tulla neuvotuksi, hän kuulemma selviäisi tästäkin ongelmasta. Toinenkin mieshenkilö vähän nikotteli, mutta otti sentään neuvot vastaan.
Aamulla ensimmäiseksi tapasin vanhan herran Hyvinkäältä. Hän oli lähdössä pois, kun oli saanut väärän ajan.....vuotta liian aikaisen....Kummallisia asioita kyseltiin, mm. tiedätkö, ovatko KELA-taksit nyt aikataulussa ja onko tuosta pääoven edestä mennyt joskus bussi säännöllisesti. No, en tiennyt. Viime kerralla kysyjä oli odottanut 4 tuntia KELA-taksia ja oli yrittänyt välillä soittaakin, mutta ei ollut päässyt läpi tai keskus oli sanonut, että kaikki ovat varattuna. Myöhemmin hän oli kuullut, ettei KELA-taksit olleet toimineet moneen päivään. Hän oli saanut toisen kyydin.
Pari rouvaa selaili OLKAn lehtisiä ym. lappusia. Toinen nainen kertoi sairastaneensa kaksi vuotta sitten rintasyövän ja selvinneensä siitä. Nyt sairaalassa oli pari sukulaista, joille hän vei luettavaa ja herkkuja. Hän halusi antaa tukensa sukulaisilleen. Samoin hän kävi auttamassa omaishoitajaksi joutunutta sukulaismiestä, jonka vaimo oli saanut aivoinfarktin. Nainen tuntui hyväkuntoiselta, mutta silti oli varotettava liialliselta itsensä väsyttämiseltä.
Aulassa vaelsi mies, joka kovaan ääneen puhui puhelimeen ja epäili osastolla käyneitä lääkäreitä valelääkäreiksi, kun eivät olleet löytäneet omaa potilastaan....olivat väärässä kerroksessa. Takaisin tullessaan hän pysähtyi luokseni ja sanoi olleensa äsken ihan tosissaan puhuessaan valeläkäreistä. Opiskelijaohjaus oli lääkäreillä meneillään, siksi heitä liikkui paljon osastoilla.  Itse hän ei ollut lääkäriään tavannut ja oli kyllästynyt ja pitkästynyt, kun ei ollut mitään tekemistä ja kun hän oli kova liikkumaan. Hän halusi mennä viikonlopuksi kotiin. Hän oli sitä mieltä, että kun miehen eturauhanen kasvaa, niin ei sille mitään voi, oma vika. Hän oli kuullut, että höyläys on kivulias homma ja miehillä on kipukynnys paljon matalampi kuin naisilla. Hauskan rempseä tyyppi. Hänen vaimonsa oli opetusvirastossa laittamassa sitä järjestykseen ja mies oli kehoittanut vaimoaan laittamaan myös terveysviraston järjestykseen.

Takaumaa, pohdintaa

Sairastuttuani sydänsarkoidoosiin vuonna 2010 kouluttauduin nopeassa tahdissa tukihenkilöksi sairastuneille ja liityin Karpatioihin. Aluksi oli mukava olla olkapää toisille saman kokeneille. Kävin myös potilastukikeskus OLKAssa tarjolla tukemaan mahdollisia sydänsairaita/sydänsarkoidoosia sairastavia edustaen Karpatioita. Harvoin osui kohdalle ketään sydänsairasta, jota olisi voinut jututtaa. Sain koulutuksen sairaalan puolesta muuhunkin sairaalan sisällä tapahtuvaan toimintaan ja tietenkin oma sairaanhoitaja/terveydenhoitajakoulutukseni pohjusti suhtautumistani sairaalaelämään.

Vähitellen halusin välimatkaa sairauteeni ja tukihenkilöolooni.

Viime vuoden 2015 syksyllä sitouduin vapaaehtoistyöntekijäksi OLKAan ja olen harvakseltaan käynyt ohjailemassa potilaita oikeisiin paikkoihin sairaalassa ja ollut kuuntelevana osapuolena puhekaveria kaipaaville potilaille. 

Olen tavannut mm. äidin, jonka lapsella oli moninaisia sairauksia ja suuria ongelmia sosiaalihuollon ja KELAn kanssa. Juttelin pitkään myös äidin kanssa, jonka aikuinen poika oli suuressa sydänleikkauksessa. Äiti oli flunssassa, eikä voinut mennä osastolle. Huoli äidillä pojastaan oli vielä suuri, vaikka leikkaus oli mennytkin hyvin, mutta poika oli vasta äsken herätetty pitkästä nukutuksesta.

Moni on pysähtynyt juttusille matkallaan kohti ulko-ovea, koska OLKA sijaitsee sopivasti paikassa, missä voi hetken levähtää.

Ilonanpäivää on sairaalassa vietetty ainakin kahtena vuotena. Viimeksi olin Vantaan Naislaulajien pienen ryhmän kanssa laulamassa syöpäsairaalan aulassa ja sen jälkeen ehdin hetkeksi yhteislaulutilaisuuteenkin.

Viimeksi olen ollut OLKAssa tammikuun alussa.Monia potilaita ohjailin oikeisiin paikkoihin. Kirran polilla ihmettelin pariskunnan kanssa kummallisia ohjeita, kunnes vaimo meni uudelleen kysymään, mihin miehen pitäisi oikeasti mennä. Selvisi, että edellinen hoitaja oli antanut väärän osoitteen. Mutta se poliklinikkahoitajan käytös oli tosi ala-arvoista ja töykeää. Hän on aina ollut äärimmäisen töykeä niin kauan kuin olen hänet nähnyt.

Viimeiseksi tuli puheilleni mies, jolla oli ulkomaalainen vaimo ja heidän kotikielensä oli englanti. Mies oli sairastanut vatsasyövän, johon hän oli käynyt hoidot läpi. Nyt syöpä oli uusiutunut vatsakalvoissa. Lääkäri, jonka luona hän oli juuri käynyt, oli kohdellut häntä kuin dementikkoa, eikä mies ollut saanut kysytyksi kaikkia niitä kysymyksiä, joita hänen mielessään oli, kun hän pelkäsi levottomasti käyttäytyneen lääkärin häiriintyvän hänen kysymyksistään. Hoitosuunnitelmakin oli jäänyt ilmaan...joko leikkaus tai sytostaatit, joita hän joutuisi käyttämään koko loppuelämänsä. Leikkaukseen pääsy riippui kuulemma siitä, hyväksyykö tiimi asian. Mies itse halusi leikkauksen, koska se antaisi hänelle muutamia elinvuosia lisää, kun hänen elämänsä nyt oli niin harmoonista ymmärtäväisen vaimon kanssa. Mies on hyvin stressaavassa asemassa oleva miljoonabisneksen johtaja ja hän yksin pitää käsissään koko rakennusfirman hallinnon naruja. Hän itsekin ymmärsi, että stressin poisto tai vähentäminen olisi nyt ensiarvoisen tärkeää, mutta miten. Kun hän oli aikansa ääneen puhellut ja etsinyt vaihtoehtoja, pullahti aina jotakin mahdollista muutosta mieleen, mistä hän oli hyvin tyytyväinen. Siinä elämäänsä syvällisesti pohtiessaan tuli kyynel hänellekin silmiin kuin myös kuuntelijallekin. Keskustelu oli syvästi koskettavaa. Seuraavalla viikolla oli luvattu asioitten selvenevän.

Enää en ole ollut turhautunut sairaalan käytäviä tarpoessani, olen kokenut olevani hyödyksi.