Kevään viimeinen OLKA-päivä. Oli aika hiljaista. Ihmiset tuntuivat tietävän tiensä lääkärin pakeille, mutta muutama sentään tarvitsi apua ja ohjausta. Ruuhkaa tuntui olevan aamupäivästä tiettyyn aikaan neurologian polille. Mies, joka muisti sairaalan alueen ennen sairaalan rakentamista, tuli kyynel silmissä kahvilaan. Häneltä oli kielletty autolla ajaminen ja kun hän oli suunnitellut ajavansa Savonlinnaan mökille, missä olisi nyt hyvä aika viettää rauhassa keväisiä ja lämpimiä päiviä kalastellen. Hän kuitenkin aikoi uhmata ja lähteä ajamaan. Ei kuulemma ollut ketään muita, jotka olisivat hänet sinne saattaneet.
Toinenkin herra oli menossa neurologille. Hän myös muisti, kun sairaalaa rakennettiin.
Erittäin huonosti kävelevän miehen luokse kävelin kysymään, etsisinkö hänelle pyörätuolin, että olisi helpompi mennä eteenpäin. Hän hyväksyi sen oitis ja seisahtui odottamaan, että sen tuolin hälle löytäisin. Vein hänet kuvauspaikalle.
Vajaa parikymmentä potilasta toimitin sinne, mihin he olivat menossa. Lopulta juoksin bussille
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti